Suurmateiden perässä
Mateen suurkalaraja on 4 kg. Mä olen tänä talvena rikkonut sen monta kertaa, mutta vain mielessäni. Olen tuntenut sen tärpin, vääntänyt sen kanssa, nostanut sen reiästä, punninnut, valokuvannut ja vapauttanut.…
Mateen suurkalaraja on 4 kg. Mä olen tänä talvena rikkonut sen monta kertaa, mutta vain mielessäni. Olen tuntenut sen tärpin, vääntänyt sen kanssa, nostanut sen reiästä, punninnut, valokuvannut ja vapauttanut.…
Viime viikolla oli made niin hyvällä syönnillä, että pakkohan sitä oli lähteä oikeen varta vasten yrittämään. Teemukaan ei ollut saanut vielä madeonkiannostaan täyteen, joten päätettiin suunnata yhdessä madeapajille. Treffit oli…
Perjantaiksi näytti osuvan hyvät ennusmerkit kohdalleen; täysikuu ja ilmapainekin lievässä nousussa. Haukiongelle siis. Täkyjäkin oli vielä hyvin jäljellä edelliseltä reissulta, joten niiden hankkimisesta ei tarvinnut huolehtia. Perillä rannassa virittelin alkuun…
Tänään oli taas aika lähteä madeongelle. Ennen piti kuitenkin lähteä syöttejä hakemaan. Onneksi katiskassa oli riittävästi särkiä onkikeikkaa varten. Sitten vaan suunta kohti jokirantaa. Olin sen verran ajoissa liikkeellä, että…
Alla on vähän liikkuvaa kuvaa viimereissulta. Kuvasin nämä pokkarikameralla, joten äänen eikä kuvankaan laatu ole kovin hyviä. Mutta kyllä sieltä pimeyden keskeltä jotain erottuu.
Talvi ei vaan meinaa millään tulla, ensi viikoksikin luvattiin taas lämpenevää. Mutta ei se mitään, avovedessä on aina mukava kalastaa. Eilen oltiin kaverini Markuksen kanssa onkimassa mateita eräässä jokisuvannossa.Tavoitteena oli…