Uusi säynävä Top-listalle
Eilen olin taas keväisen lempilajin, eli säynävänonginnan parissa. Alku oli hiukkasen vaikeaa; syönti nihkeetä ja kala kooltaan aika pientä. Illalla pelin luonne kuitenkin muuttui, kun löytyi paremman kokoista kalaa, joka…
Eilen olin taas keväisen lempilajin, eli säynävänonginnan parissa. Alku oli hiukkasen vaikeaa; syönti nihkeetä ja kala kooltaan aika pientä. Illalla pelin luonne kuitenkin muuttui, kun löytyi paremman kokoista kalaa, joka…
Eli hämärästä aamunkoittoon. Nyt ei ole kyse siitä leffasta, vaan onginnasta. Iltahämärä ja aamunkoitto, ovat nimittäin suutarin ja turvan onginnassa useimmiten parhaita ajankohtia. Usein myös muut illan ja aamun väliset…
Lopulta aloin taas onkimaan noin kuuden aikaan illalla. Siitä alkoikin sitten heti todelliset suutarikarkelot. Entinen ennätykseni paukkuin rikki useaan otteeseen ja lopulta uusi oma suutarienkkani oli 2,640kg. Tiseksi suurinkin oli…
Tänään tuli tehtyä ensimmäinen avovesikeikka tälle kaudelle. Sen kunniaiksi ja ihan muutenkin vois taas kirjoitella tännekin jotain. Alkuviikosta jo katselin vuoronperään tulvaennusteita ja säätiedotuksia. Näytti vahvasti siltä, että perjantaina voisi…
Kaksi iltaa, kaksi yötä ja kaksi aamua. Lähes kaksikymmentä tuntia suutarinongintaa. Ihan parasta! Tottakai melkoinen määrä univelkaa, mutta tärkeimpänä kuitenkin upeita hetkiä hienossa paikassa, vahvoja ja isoja suutareita onkiessa. Päällimmäisenä…
EIlen oli vuorossa onkikauden avaus perinteineisesti säynävän onginnan merkeissä. Säätiedotus lupasi edellisiin päiviin verrattuna muutaman asteen lämpimämpää keliä, jonka perusteella uskoin säynävien olevan syönnillään. Vaan eivätpä olleet. Ei tärppiäkään, vaikka…
Tässä mun viimevuonna KALASTUS-lehden numerossa 1/2016 julkaistu artikkeli.
Kevään ja kesän mitaan on tullut muutama vähän paremman kokoinen kala. Lisäsin niistä kaksi suurinta TOP-listalle. Toukokuun lopussa noussut pasuri, jolla painoa 770 g. Tämän turvan sain 2. kesäkuuta, syöttinä…
Nyt on kelit ja jäät siinä mallissa, että jäälle ei ole enää asiaa. Kohta pääsekin jo onkimaan avovedestä. Palataan kuitenkin vielä talven viimeislle kahdelle reissulle. Reilu viikko sitten oltiin Hannun…
Jo useamman vuoden ajan on mielessä ollut suutariongelle lähtö. Jostain syystä niiden onkiminen on kuitenkin aina siirtynyt. Suurin syy on varmasti se, että suutareita saadakseen täytyy matkustaa aika kauaksi. Täältä…