Haukea yrittämässä, madetta tuli

Perjantaiksi näytti osuvan hyvät ennusmerkit kohdalleen; täysikuu ja ilmapainekin lievässä nousussa. Haukiongelle siis.
Täkyjäkin oli vielä hyvin jäljellä edelliseltä reissulta, joten niiden hankkimisesta ei tarvinnut huolehtia.

Perillä rannassa virittelin alkuun pari pohjaonkea. Lisäksi vein yhden koho-ongen pienen matkan päähän, niin että näin kohon hyvin koko ajan.
Ja silloin se alkoi. Nimittäin juuri kun olin saanut koho-ongen pyyntiin kuului toisen pohjaongen hälyttimestä piippaus. Sitten toinen ja heti perään kolmas. Olin hetkessä paikalla. Kelalta meni hiljalleen siimaa ulos. Tsekkasin jarrun, kiristin varovasti ja tein tartutuksen. Tai ainakin yritin tehdä, sillä kala pääsi muutaman sekunnin kuluttua irti. Häh, ei voi olla totta. Otti lievästi sanottuna päähän.

No, ei muuta kuin syötti uudestaan samaan paikkaan ja vapa hälyttimen päälle. Kului ehkä viisi sekuntia ja taas meni siimaa ulos. Annoin kalan viedä n. 10 sekuntia. Sitten tartutus ja taas irti. Voi saakelin saakeli! Mitä ihmettä, enkö mä enää osaa onkia haukia?
Heitin särkisyötillä varustetun onkeni taas samaan kohtaan. Päässä pyöri äskeiset tapahtumat; mulle oli annettu kaksi mahdollisuutta ja olin sössinyt ne kummatkin. Missä oikein oli vika. Itsetutkiskelut loppui kuitenkin lyhyeen, kun baitrunneri alkoi taas tikittää. Kolmas tärppi samasta paikasta samaan vapaan ja alle viiden minuutin sisään. Tämä on pakko saada ylös. Tällä kertaa annoin kalan viedä vähän pitempään, nyt piti pelata varman pälle. Noin 20 sekunnin kuluttua tein vastaiskun. Siman päässä ei kuitenkaan ollut enää mitään, ei edes särkeä.
Mitäs peliä tämä nyt oikeen on. Onkohan ne edes haukia, vai olisiko ne… mateita?

Samat kuviot toistui vielä kaksi kertaa. Lopulta sain vahvistuksen epäilyilleni, kun vedestä nousi reilu kiloinen made. Mateita tosiaan, olinhan mä saanut niitä täältä ennenkin.

Madetärppejä tuli vähän väliä ja aina suunnilleen samasta kohdasta. Jatkoin kuitenkin haukirigeillä, sillä niitähän mä olin tullut yrittämään.
Haukia ei kuitenkaan tullut, ei ainuttakaan. Mateita sen sijaan onnistuin saamaan neljä kappaletta. Yhden mateen jouduin ottamaan, kun se oli ehtinyt nielaista koukun liian syvälle. Muut kalat lähti tottakai kasvamaan.

Ottamaani madetta peratessa löytyi sen mahasta pikku ylläri, siellä oli nimittäin kahden sammakon jäänteet. Toinen niistä oli vielä ihan tunnistettavassa kunnossakin, toisesta taas ei ollut jäljellä paljo muuta kuin reisiluut. Luulisi tollaisella sapuskalla mateiden kasvavan.
Pitää varmaan mennä tässä joku päivä uudestaan paikalle, tällä kertaa madeonkien kanssa.

Lahnakausi jatkuu vielä

Tuuli kääntyi pohjoiseen ja sen kyllä huomaa; lämpötilat tippui heti yli kymmenen astetta. Pitkään jatkunut kesä taitaa nyt olla ohi.
Mutta ei se mitään, kohta alkaa syyskalastukset, mikä mun osalta tarkoittaa pitkälti hauenongintaan siirtymistä. Syöttejäkin alkaa jo olla pakkasessa ihan kivasti.

Mutta aivan täysin ei voi vielä antautua hauenonginnalle, sillä jokunen lahnareissu on vielä pakko tehdä. Tuntuu nimittäin, että oman lahnaenkan rikkominen voisi olla vielä mahdollista tälle syksylle. Nyt kun vain saataisiin nopeasti sateita, että vesi vähän nousisi. Tällä hetkellä kun on ongelmana veden vähyys ja siitä johtuva lahnojen arkuus.
Ruoka niille kyllä tuntuu maittavan ja kuten kuvasta näkyy, niin aika pyöreässä kunnossa ne alkaakin olla.

Kuortaneen lahnoilla on massakausi päällä

Särkiä syksyn varalle

Ilmat vaan jatkuu kesäisen lämpiminä vaikka mennään jo syyskuuta. Vajaan parin kuukauden kuluttua ollaan kuitenkin jo keskellä loppusyksyn kuuminta haukisesonkia. Nyt on siis hyvä aika valmistautua ja hankkia täkykaloja pakastimeen tulevia koitoksia varten. Vesien viilennyttyä ei täkyjen hankinta olekaan enää niin helppoa.

Suuntasin siis eilen onkivehkeiden kanssa särkiongelle. Mikäs sen mukavampaa, kuin istua hienossa kelissä jokirannassa vapa kädessä. Kalakin oli onneksi syönnillään, tai ainakin ne rupes syömään kun ensin vähän heitteli ilmaista ruokaa pohjalle. Mäski parantaa kummasti kalaonnea.
Särkiä tuli, eikä täkypula pääse ihan heti iskemään, lisää pitää toki vielä hankkia. Reissun erikoisuus oli vähän ennen lähtöä noussut särkilahna. Noita tuntuu tällä seudulla olevan jonkin verran, sillä tämä oli nyt muistaakseni jo mun neljäs särkilahna muutaman vuoden sisään.

Särkilahna, ei kovin harvinainen saalis Kuortaneen vesissä.

Kotona tuli sitten illalla vähän selailtua sata vuotta vanhaa A.J. Melan Suomen luurankoiset kirjaa, siinä kun on jonkin verran juttua särkilahnasta ja muista hybrideistä. Kirjassa oli särkilahnalle oikein tieteellinen nimikin: Abramidopsis Leuckartii.

Ei se särkilahna nyt niin harvinainen ole kuin mitä Mela tuossa väittää.

On muuten mielenkiintoinen opus tuo Suomen Luurankoiset. Tämä kyseinen kirja on vuodelta 1909 ja se on K.E. Kivirikon toimittama toinen kokonaan uudistettu painos. Ensimmäinen painos ilmestyi jo vuonna 1882 A.J. Melan toimesta. K.E.Kivirikko teki vielä alkuteoksen pohjalta Suomen selkärankaiset nimisen kirjan, joka julkaistiin vuonna 1940.

Lahnaenkkaan parannusta

Eilen sain vihdoinkin pikkusen parannettua mun lahnaenkkaa. Aikaisempi ennätys oli muistaakseni 2360 g ja sen saamisesta on kulunut kai jo kuusi vuotta.
Vaikka eipä tässä ole paljon tullut ison lahnan kalastukseen satsattuakaan; muutamia reissuja silloin tällöin.

Eilen oli kuitenkin vähän sellainen olo, että isompi lahna voisi ehkä olla liikkeellä.
Päivällä oli paljon kaikenlaista tekemistä ja vesille lähtö venyi melko myöhään. Kalapaikalle pitikin sitten siirtyä rivakkaa vauhtia, jotta ehtisi onkimaan.
Heti perillä näin, että on aika hyvää aktiviteettiä käynnissä. Kasiainen pikaisesti koukkuun ja heitto lahnojen suuntaan. Koho sukelsi veden alle about kolmen sekunnin kuluttua. Ensimmäinen lahna ei kuitenkaan ollut kuin suunnilleen kiloinen. Kala irti, lisää matoa koukkuun ja uusi heitto. Tällä kertaa tärpin tuloa joutui odottamaan vähän kauemmin,  melkein minuutin. Kala väänsi hyvin vastaan ja onnistui uimaan vesikasvien joukkoon. Kasvit eivät onneksi olleet sitkeitä, vaan lähtivät helposti irti. Haavitessa en vielä päässyt näkemään kalan kokoa, kun mukana oli niin paljon siimapalpakkoa ja muuta. Kalan koko kuitenkin selvisi nopeasti ja varmuus uudesta enkasta tuli kun puntari näytti painoksi 2590 g. Yes, uusi enkka!

Uusi ennätyslahna turvallisesti haavissa.

Uusi ennätyslahna turvallisesti haavissa.

Toinenkin lahna ylitti entisen ennätyksen, reissu oli siis oikein onnistunut. Seuraavalla kerralla pitänee varautua isommalla haavilla.

Parinkymmenen minuutin päästä haavin paremmalle puolelle liukui toinen hyvänkokoinen lahna ja luulin ennätyksen paranevan vielä toistamiseen. Puntari näytti kuitenkin lukemia 2550 g. Hieno lahna silti, mun tähän asti toiseksi suurin.
Pitää nyt varmaan syksyn aikana vähän panostaa tuohon lahnaan, että saisi sen kolme kiloa vihdoin rikottua.

Suurimmat hauet

Sain vihdoin ja viimein lisättyä SUURIMPIEN KALOJEN LISTALLENI myös hauet. Tosin laitoin vain 10 kg rajan ylittävät kalat, joita mulla on neljä kappaletta.
Nyt pitää nopeasti saada haukilistalle lisää kaloja, että ei ole niin paljon vajausta. Onpahan yksi syy lisää lähteä taas jahtaamaan niitä isoja. Parin kuukauden päästä alkaakin jo olla kiirettä haukirintamalla.

Deadbait pike 11,150 kg

Tämänhetkinen enkkahaukeni, painoa 11,150 kg.

Dropshottausta ja ongintaa

Perjantaiksi on luvattu sadetta koko päiväksi. Ja vettä myös tulee, heti aamusta alkaen. Sateesta huolimatta huvittaa kuitenkin lähteä kalaan, ei ehkä koko päiväksi, mutta joksikin aikaa. Jos saisi vaikka muutaman sopivankokoisen ahvenen ruokakaloiksi.
Hyppään autoon ja ajan parin kilometrin päässä sijaitsevalle hyvälle ahvenpaikalle. Mukaan lähtee dropshot-välineet ja kelaonki

Ahventa nousi ihan sopivasti

Pienet ahvenet meni tottakai takaisin kasvamaan

Aloitan drophottaamalla. Heitto vinosti alavirtaan pari väristystä ja heti on ahven kiinni. Alkoipa hyvin. Seuraavalla heitolla onni kuitenkin jo kääntyy, kun paino tarttuu pohjaan eikä lähde millään irti. No tämähän kuulu lajin luonteeseen. Varttia myöhemmin olen neljää dropshot-painoa köyhempi ja on pakko todeta, ettei tämä paikka taida oikein soveltua dropshottaukseen.

Tätä tavaraa rupesi kulumaan vähän liikaa

Laitan dropshot-vavan sivuun ja vaihdan kelaonkeen, onneksi otin sen mukaan. Koukussa oleva kasiainen saa melkein saman tien kyytiä ja vedestä nousee nätti ahven. Pian toinen ja kolmaskin. Hetkeä myöhemmin onkin jo ruokakalat koossa.

Lahna oli kiva yllätys

Pienellä tauolla ollut vesisade alkaa taas ja rupean jo suunnittelemaan kotiin lähtöä. Yhtäkkiä kuitenkin koho nousee pari senttiä ja lähtee sen jälkeen vajoamaan. Tästä ei voi erehtyä; siiman päässä on lahna. Vähän vajaa parikiloinen lahna on mukava yllätys ja antaa kivan säväyksen kalareissun loppuun. Irrotan koukun kalan huulesta, nappaan pari kuvaa ja lasken lahnaan takaisin uimaan.

Pohjaongintaa

Tuli tuossa viimeisten sateitten aikana poimittua jonkin verran kasiaismatoja. Kävin niitä jo muutama päivä sitten näyttämässä lahnoille tuolla eräällä lammella. Siellä oli kuitenkin vesi tosi matalalla ja lahnat oli kovin aralla päällä.
Eilen sitten keksin kasiaisille käyttöä, kun päätin lähteä tuonne joelle pohjaongelle. Jospa siellä olisi lahnat paremmin syöntituulella.
Ja kyllähän nille kasiaiset maistuivat. Haavissa kävi illan aikana kääntymässä muutama ihan nätti lahna.

Lahnat tykkää mehevistä kasiaismadoista

Tänään sitten päätin lähteä samalla paikalle jatkamaan siitä mihin eilen jäin. Ehkäpä eilen heitetty mäski ja maissi olisi houkutellut paikalle vähän isompia lahnoja???
Aloitin kevyellä mäskäyksellä. Sitten onki, haavi yms. varusteet kaikessa rauhassa kasaan. Eka heitto ja heti on lahna kiinni. Lahnoja rupesi nousemaan, mutta selvästi pienempää kuin edellisenä iltana. No ihan kiva niitäkin oli narrata.
Parin tunnin onkimisen jälkeen tuli tärppi, joka ei tosiaankaan tuntunut lahnalle. Vähän ennen haaviaimista näin, että se oli särki, eikä mikään ihan pikkuinen. Tiesin kokemuksesta, että alueella liikkuu hyvän kokoisia särkiä ja nyt yksi sellainen oli haavissa. Sitten vaan koukkua irti ja vaaka esiin. Punnitus näytti särjen painoksi tasan 500 grammaa. Pituutta oli kertynyt 34 cm.

Särki 500g 34cm

Tämä olikin mun saamista särjistä toiseksi suurin. Pitääkin heti lisätä suurimmat särjet tuonne TOP-LISTALLE.

Turvat turvat

Viikko sitten oli taas pakko päästä turpia onkimaan, on se vaan sen verran mukavaa hommaa.
Luulin että olin jo hyvin perillä tämän lajin onkimisesta, mutta ei; pudotus maan pinnalle tuli hyvin nopeasti.
Etukäteen kaavailemani ja varmoiksi kuvittelemani paikat tuntuivat aivan tyhjiltä. Ensimmäinen ilta meni tyhjää pyytäessä, ilman ainuttakaan varmaa merkkiä turvasta.
Seuraavana aamuna oli joella jo ennen viittä. Uskoin paikan vaihdon tuovan raskaita tärppejä, tai ylipäätään edes jonkinlaisia tärppejä. Onginta sujui kuitenkin samoissa merkeissä kuin edellisenä iltana. Parin tunnin kovan yrittämisen jälkeen oli pakko pitää pieni miettimistauko; nyt piti löytää kalat jostain, mutta mistä?

Turpa tulossa

Vähän ennen seitsemää olin toisella puolella jokea ja aivan erityyppisessä paikassa. Ja vihdoin tuli tehtyä siirto oikeaan suuntaan; ensimmäinen tärppi tuli melkein samantien. Paikalla tuntui olevan hyvin kalaa.
Kolme varttia ongittuani tuli raskaampi tärppi ja sen kanssa saikin vääntää oikein kunnolla. Lopulta näkyviin tuli pitkä, mutta valitettavan hoikassa kunnossa oleva turpa.

Turpa 55,5 cm

Tämä kala ei selvästikään ollut vielä saanut oikein tankausvaihetta päälle kudun jälkeen. Turvalla oli siis pituutta oikein kivasti: 55,5 cm, mutta painoa vain 1,94 kg. Ennen kutua painoa on ollut hyvinkin puoli kiloa enemmän, kuten esim. TÄLLÄ kalalla.
No hieno kala kuitenkin, jospa sen saisi uudestaan koukkuun sitten kun kunto on kohdallaan.

Kuhaa onkimassa

Edellisiltana tuli taas pitkästä aikaa käytyä kuhaa onkimassa. Kun kaikki päivän muut hommat oli hoidettu, oli kiva istuskella muutama tunti vavan kanssa rannassa.
Rankkoihin päiväaskareisiin oli kuulunut mm. särkien ongintaa, joten syötit oli ainakin tuoreita. Edelliskesän kokemusten perusteella kuolleet särjet kelpaa pohjaongella tarjottuna kuhalle oikein hyvin, joten deadbaitilla mentiin tälläkin kerrtaa.

Puolikas särki maistui tälle kuhalle

Ensimmäinen tärppi tuli about puolen tunnin onkimisen jälkeen. Kyseessä olikin oikein kunnon päättäväinen tärppi, ei mitään nyppimistä. Väsyttelyn jälkeen kävi kuvattavana pirteä Kuortanelainen kuha.
Paha vaan, että enempää tärppejä ei kuulunut. Mutta ei se mitään, seuraavalla kerralla sitten taas uudestaan.

Pasuriennätys – viimeisellä heitolla

Onkireissulta lähteminen ja etenkin se kalastuksen lopettaminen on mulle yleensä todella vaikeaa. Millään ei malttaisi lopettaa, vaan aina pitää tehdä vielä yksi heitto ja vielä yksi sen jälkeen, tämä syötti vielä niin sitten mä kyllä lähden.

Viime viikolla kävin pasuria onkimassa ja olin taas tutussa tilanteessa; olin jo pitkään tehnyt lähtöä, mutta silti vaan oli pakko jatkaa ongintaa.
Kalastus ei ollut mennyt aivan odotuksien mukaan, mutta ei kuitenkaan ihan huonosti. Olin nimittäin saanut heti alkuun kivan kokoisen, vähän vajaa parikiloisen säynävän. Sama kala oli käynyt mun haavissa viime vuonnakin, joten oli kiva nähdä, että se oli kunnossa.

Vanha tuttu säynävä, takaisin kasvamaan.

Vanha tuttu säynävä, takaisin kasvamaan.

Pasuririntamalla päivän paras noteeraus oli ollut 440 g. Eli ei ihan sitä kokoluokkaa mitä olin yrittämässä. Pasureita nousi koko ajan, mutta keskikoko oli kovin pieni. Itseasiassa pieniä pasureita tuli niin paljon, että rupesi jo ärsyttämään jatkuva syötin vaihtaminen. Vaikka kuinka laittoi suurta syöttiä, niin silti koukussa oli jatkuvasti joku minipasuri. Koukun koko oli 6, joten homma ei ollut koukun koosta kiinni, pikkupasurit oli vaan ahneella päällä ja niitä oli paljon. Isolle pasurille voisi toki käyttää vielä isompaakin koukkua, muttä tällä kertaa pysyin kutoskoon koukussa..

Meitsin uusi pasuriennätys 780 g

Meitsin uusi pasuriennätys 780 g

Lopulta sain tarpeekseni pienistä pasureista. Kelasin ongen ylös ja päätin lähteä; kamat siis kasaan ja kohti kotia. Kaadoin alkajaisiksi syöttinä käyttämäni katkaravut ämpäriin käyttämättä jääneiden mäskien päälle. Katselin mäskin päällä lojuvia katkarapuja ja jotenkin tuli pakottava tarve pujottaa vielä pari-kolme pientä katkarapua koukkuun ja tehdä vielä viimeinen heitto. Heitin ongen pari metriä lumpeenlehtien taakse, kiristin siiman ja melkein saman tien kärki taipui. Tartutus ja kala kiinni. Nyt tuntui aika raskaalta Vähän ajan päästä näkyi häivähdys kalaa; ajattelin, että se on säynävä, ehkä kilon luokkaa. Kohta kala tuli pintaan ja voi vitsi, sehän oli pasuri ja iso. Haavi alle ja siellä oli. Meitsin enkkapasuri. Koukku irti ja äkkiä vaaka esille; paljonkohan mahtaa olla painoa, mennäänkö kuinka lähelle SE:tä? Vaaka näytti kalan painoksi 780 gramma, pituutta oli 38,5 cm. Ihan SE-lukemiin ei siis ylletty, mutta oma enkka parani 60 grammaa. Yes, todella hyvä.

Kotimatkalla tuli mieleen, että olisi ehkä kannattanut tehdä vielä yksi heitto, vain yksi.