Syksyn kalastuksia 2015
Täällä taas. EIhän edellisestä blogipäivityksestä olekaan kuin vasta reilu kolme kuukautta. Tarkoituksena on kyllä ollut kirjoittaa useammin - heti kun vaan saan sen ja sen kokoisen kalan. Sitten mä kyllä…
Täällä taas. EIhän edellisestä blogipäivityksestä olekaan kuin vasta reilu kolme kuukautta. Tarkoituksena on kyllä ollut kirjoittaa useammin - heti kun vaan saan sen ja sen kokoisen kalan. Sitten mä kyllä…
Silloin kun tulee lähdettyä näiltä Kuortaneen kahvinvärisiltä vesiltä vähän kirkaampiin vesiin kalastamaan, niin yritän muistaa panostaa tavallista enemmän valokuvaamiseen. Mennellä viikolla oli tällainen tilaisuus, kun oltiin Antin ja Teron kanssa…
Jos dropshot-jigaus kiinnostaa, niin kannattaa hankkia uusin Vapaa-ajan Kalastaja lehti. Siinä on nyt sellainen paketti dropshot-asiaa, että pitäisi päästä ainakin alkuun tämän lajin parissa. Henk. koht. mielenkiintoisinta oli tehdä nuo…
Taisi olla jo viime vuoden puolella, kun tämän mun blogin galleria ei yhtäkkiä enää toiminut. Kun en sitä heti ensimmäisten yritysten ja selvittelyjen jälkeen saanut takas jaloilleen, jäi asian hoitaminen…
Jo useamman vuoden ajan on mielessä ollut suutariongelle lähtö. Jostain syystä niiden onkiminen on kuitenkin aina siirtynyt. Suurin syy on varmasti se, että suutareita saadakseen täytyy matkustaa aika kauaksi. Täältä…
Kun saa yhden reissun aikana viisi reilusti yli kahden kilon turpaa, on pakko olla tyytyväinen. Kuka tahansa turvan onkija olisi. Silti ei vaan millään pysty olemaan aivan 100% tyytväinen oman…
Tsekkaan virtaamatiedot netistä; jaahas, jokivesi on näköjään vähän turhan korkealla. Entä lämpötilaennuste: aika viileää on luvassa. No ei voi mitään. Kamat autoon ja suunta kohti jokirantaa.
Kevään toinen reissu säynäviä onkimassa. Jos edellisellä reissulla oli liian kylmää, niin nyt ei ollut sitä ongelmaa. Päinvastoin, keli oli mukavan lämmin ja keväinen. Säynävätkin olivat hyvällä syönnillä, ainakin jonkin…
Avoveden onkikausi alkoi taas tänä vuonna säynävien jahtaamisella. Viileä keli vaan ei luvannut kovin hyvää. Ja niinhän siinä kävi, että säynäviä ei mun tarjoamat syötit paljon kiinnostaneet. Yhden kuitenkin onnistuin…
Huh huh. Takana on kaksi päivää ahvenen ismetausta Jari Kettukankaan kanssa. Ja eipä voi muuta sanoa, kuin että olipa uskomaton talvikauden päätösreissu! Joskus homma vaan sujuu täysin toiveiden mukaan, tai…