Eilen tuli istuttua taas useampi tunti järven jäällä. Paikka oli hyvä ja syötit suorastaan erinomaisia. Kalaa ei kuitenkaan tullut. Iltapäivällä lumisade sakeni niin rankasti, että otin takaisin suunnan kotiin. Ensi kerralla sitten uudestaan.
Yhden kalan sentään näin, kun kaverini Jukka narrasi valtavan kiisken. Siitä oli pakko ottaa oikein kuva.
Tänään en ehtinyt/jaksanut lähteä jäälle, oli muka niin paljon kaikenlaista muuta tekemistä. Kalastamisen sijaan viimeistelin artikkelin, jossa esitellään ismete -kalastuksessa tarvittavat välineet. Kyseinen juttu löytyy Specimen Finland ry:n sivuilta. Kannattaa tsekata.