Ehdin jo luulla, että täkykalojen saanti on turvattu koko talven ajaksi. Näin ei kuitenkaan ollut. Ihmettelin jo viime viikolla, kun katiskoihin ei ollut mennyt samaan tahtiin särkiä kuin aikasemmin. Syykin paljastui aika nopeasti: järven pintaa oli laskettu n. 30 cm. Mun katiskat kun on ollut melko matalassa, niin nyt ne oli ilmeisesti laskeneen veden takia jo liian matalassa.
Eilen aamulla oli sitten tuoreet syötit aika vähissä, sain katiskoista kokoon ainoastaan kuusi särkeä. Pakasteesta piti ottaa muutama särki täydennykseksi.
Olin suunnitellut pysytteleväni suht. koht. lähellä vapoja, että pääsen nopeasti vapaan kiinni jos ja kun tärppi tulee. Nyt piti kuitenkin vähän muuttaa suunnitelmia, sillä oli pakko yrittää saada pilkillä lisää täkyjä ja pilkkipaikka oli pikkusen etäämmällä. Etäisyyttä pilkkipaikan ja vapojen välille tuli ehkä n. 100 metriä. Onneksi mulla oli kiikarit mukana jotta voin tsekkailla pilkkimisen lomassa vippoja.
Kiikareita ei kuitenkaan tarvittu kun ensimmäinen tärppi tuli; kulkusen ääni kantautui nimittäin varsin kuuluvasti, eikä ollut epäselvää mitä oli tapahtunut. Vapautusmatto kantoon ja kohti vapoja. Vähän ennen kuin ehdin vavan luo, huomasin että toiseenkin vapaan tuli tärppi. Nappasin ensimmäiseen vapaan kiinni ja näin, että siima on löysällä; kiristin varovasti siimaa eikä ketään kotona. Hauki oli kuljettanut särkeä muutaman metrin ja hylännyt sen sitten. Äkkiä toisen vavan luo ja sielläkin sama juttu. Siima oli viety monta metriä ja jätetty sitten siihen.
Melkein identtinen tapahtumasarja toistui vajaan puolen tunnin kuluttua. Tällä kertaa tosin pääsin toisessa vavassa pitelemään haukea vähän aikaa, mutta se ei pysynyt kiinni.
Kun vielä noin tunnin kuluttua tuli taas hylkäys olin saanut tarpeekseni; nyt piti siirtyä lähemmäksi vapoja jos meinasin saada jotain ylös asti. Kun vielä pilkkiminenkin oli ollut tuloksetonta oli helppo kerätä kamppeet ja siirtyä 50 metriä vapojen suuntaan.
Eipä siinä sitten mennyt kauaa, kun tuli taas tärppi, vieläpä samaan vapaan kuin aikaisemmin. Tällä kerralla olin ajoissa paikalla ja sain kalan tartutettua. Ihan perus hauki, jotain parin kilon luokkaa. Jäällä oli vettä niin paljon, että sain otettua muutaman jäänpäällisen vedenalaiskuvan. Aika erikoinen termi 🙂
Läksy oli siis opittu: ei kannata olla liian kaukana vavoista. Tällä kerralla kalat olivat varovaisia ja hylkäsivät syötin. Jonain toisena päivänä reippaammalla syönnillä ne olisivat ehkä ehtineet niellä sen ennen kuin olisin ehtiny paikalle. Toisaalta ei kuitenkaan kannata olla liian lähellä vapoja, sillä se selvästi häiritsee haukia. Hyvin usein varsinkin isoimmat hauet ottavat siihen kauimpana olevaan vapaan. Parasta on jos voi mennä maihin ja olla kuitenkin melko lähellä vapoja.