ma. huhti 28th, 2025

Viikko sitten oli taas pakko päästä turpia onkimaan, on se vaan sen verran mukavaa hommaa.
Luulin että olin jo hyvin perillä tämän lajin onkimisesta, mutta ei; pudotus maan pinnalle tuli hyvin nopeasti.
Etukäteen kaavailemani ja varmoiksi kuvittelemani paikat tuntuivat aivan tyhjiltä. Ensimmäinen ilta meni tyhjää pyytäessä, ilman ainuttakaan varmaa merkkiä turvasta.
Seuraavana aamuna oli joella jo ennen viittä. Uskoin paikan vaihdon tuovan raskaita tärppejä, tai ylipäätään edes jonkinlaisia tärppejä. Onginta sujui kuitenkin samoissa merkeissä kuin edellisenä iltana. Parin tunnin kovan yrittämisen jälkeen oli pakko pitää pieni miettimistauko; nyt piti löytää kalat jostain, mutta mistä?

Turpa tulossa

Vähän ennen seitsemää olin toisella puolella jokea ja aivan erityyppisessä paikassa. Ja vihdoin tuli tehtyä siirto oikeaan suuntaan; ensimmäinen tärppi tuli melkein samantien. Paikalla tuntui olevan hyvin kalaa.
Kolme varttia ongittuani tuli raskaampi tärppi ja sen kanssa saikin vääntää oikein kunnolla. Lopulta näkyviin tuli pitkä, mutta valitettavan hoikassa kunnossa oleva turpa.

Turpa 55,5 cm

Tämä kala ei selvästikään ollut vielä saanut oikein tankausvaihetta päälle kudun jälkeen. Turvalla oli siis pituutta oikein kivasti: 55,5 cm, mutta painoa vain 1,94 kg. Ennen kutua painoa on ollut hyvinkin puoli kiloa enemmän, kuten esim. TÄLLÄ kalalla.
No hieno kala kuitenkin, jospa sen saisi uudestaan koukkuun sitten kun kunto on kohdallaan.

By Juha

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *