Mateen ongintaa vol. 2

Viime viikolla oli made niin hyvällä syönnillä, että pakkohan sitä oli lähteä oikeen varta vasten yrittämään. Teemukaan ei ollut saanut vielä madeonkiannostaan täyteen, joten päätettiin suunnata yhdessä madeapajille.
Treffit oli rannassa klo 10. Kurvailin perille jo varttia vaille ja ajattelin olevani hyvinkin ajoissa. Mutta ei; Teemuhan siellä oli jo odottelemassa. Intoa tuntui miehessä ainakin riittävän!

Moni varmaan arvasi jo heti alussa kuinka tällaisilla reissuilla käy, siis kun lähdetään uudestaan samalla paikalle, josta viime reissulla on tullut hyvin. Eipä sitä kalaa sitten yleensä enää tulekaan samaan malliin. Eikä tullut nyttenkään.

Koukku lähtee paremmim irti kun oikeen irvistää.

Äkkiä takaisin kutuun valmistautumaan

Homma toki alkoi melko lupaavasti, kun sain jo aikaisessa vaiheessa ensimmäisen mateen. Valitettavasti se oli kuitenkin reissun ainut ylös tullut made. Toinenkin tärppi kyllä oli, mutta se ei pysynyt kiinni.
En sitten tiedä missä oli vika. Välineet oli tällä kertaa ainakin kunnossa. Ehkä mateet olivat vaan siirtyneet jonnekin muualla. Alueen kaikki sammakot oli kai jo syöty.

Mukava reissu kuitenkin, varsinkin kun oli taas vaihteeksi juttuseuraa.

Posted in Angling, Burbot, Made and tagged as , ,

2 comments on “Mateen ongintaa vol. 2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

13 − 9 =