Näin vuoden vaihduttua ajattelin tehdä pikaisen katsauksen menneen vuoden kalastuksiin.
Tavoitteena viime vuoden alussa oli, että saisin vähintään yhden uuden ennätyksen. Suunnitelmissa oli satsata ainakin haukeen, säynävään, turpaan, pasuriin ja jonkin verran myös ruutanaan. Toki muitakin lajeja oli tarkoitus vuoden aikana kalastaa, mutta noista mainituista jonkin enkkaa oli tavoitteena saada parannettua.
Kausi alkoi hauenonginnalla ja kaloja nousikin ihan kivasti, Huhtikuussa tuli talven raskain tärppi, joka venytti vaakaa lukemiin 10,860 kg. Ei enkka, mutta olin kuitenkin erittäin tyytyväinen.
Kevään tultua oli pakko päästä säynäviä onkimaan. Siinä lajissa tulikin sitten kaudelle asetettu tavoite täytettyä, kun sain uuden enkkakalan. Säynävällä oli painoa 2,6 kg ja pituutta 56 cm.
Seuraavaksi alkoi katse kääntyä turpaan. Uskoin vahvasti uuden turpaenkan saamiseen ja satsasinkin sen eteen melkoisesti. Kauden suurin turpa painoi 2,460 kg, joka jäi 50 g omasta enkasta. Aika lähelle pääsin. Ei siis uutta enkkaa, mutta paljon hienoja kaloja ja reissuja.
Pasuria olen onkinut viime vuosina aika paljon ja siihen tuli satsattua myös menneenä vuonna. Ison pasurin onginta meinaa välillä olla vähän rasittavaa, kun onkipaikalle kerääntyy niin helposti kaikkea muuta kuin kohdekalaa. Toisaalta sitten kun iso pasuri saapuu paikalle, niin se kyllä käyttää isomman oikeutta hyväkseen, eikä anna muiden etuilla. Tällainen isompi pasuri nappasi mun syöttiin kesäkuussa. Painoa kalalla oli 780 grammaa. Se tiesi 60 gramman parannusta entiseen enkkaan, fiilikset oli todella korkealla.
Loppukesällä tuli taas istuttua useampana iltana puoleenyöhön asti ruutanaongella. Tuloksena oli perinteisesti kaikkia muita lajeja, mutta ei ruutanoita. No result.
Alkusyksystä oli lahnanonginnan vuoro. Ongelmana tuolla mun lahnapaikalla oli veden vähyys ja siitä johtuva kalojen ääretön arkuus. Tulosta kuitenkin tuli,kun onnistuin parantamaan omaa lahnaenkkaa lukemiin 2,590 kg. Ei mikään jättilahna, tiedän, mutta kyllä tuo kovasti lämmitti mieltä.
Syksyn mittaan kävin vielä useamman kerran lahnoja onkimassa, mutta vesi vaan väheni koko ajan, eikä isoja enää noussut.
Loppusyksystä oli sitten aika suurentaa syöttiä ja siirtyä taas haukien pariin. Kuin pisteenä iin päälle onnistuin parantamaan myös haukienkkaani. Popatun deadbaitin nappasi nimittäin 116 cm mittainen hauki, jolla oli painoa 11,66 kg.
Ei olisi kausi paljon paremmin voinut päättyä.
Viime vuosi sujui siis selvästi yli odotusten. Tänä vuonna on taas tavoitteena saada yksi uusi ennätys, jospa se olisi vaikka turpa.