Kaverini Tero kertoi tässä taannoin, että Lehtolan Toni Seinäjoella tekee superhyviä tasapainoja. Teron vuolaat kehut saivat mut vakuttuneeksi ja pakkohan niitä oli sitten hommata. Pikainen käynti Tonin luona ja pian olin viiden Häjy-tasapainon omistaja.
Häjyt on olleet nyt viimeisellä parilla ismetereissulla käytössä; niitä on mukava heilutella siinä samalla kun täkyvavat on pyynnissä. Ja hyvin on Häjyt toiminu. Ahventa on noussut selkeästi paremmin, kuin mitä olen Kuortaneenjärvestä aikaisemmin pilkillä saanut. Häjyn hidasuintisuus näyttää olevan paikallisten raitapaitojen mieleen. Myös kuhat tuntuvat siitä tykkäävän.
Aika erikoisesti suurin osa ahvenista on napannut Häjyn perä edellä suuhun, vaikka tuossa kuvassa onkin alakoukkuun napannut kala.