Edellisistä syksyistä poiketen, oon tänä vuonna satsannut enemmän ahvenen kalastukseen ja jättänyt haukien jallittamisen hieman vähemmälle.
Siiman päässä on ollut paino ja sen yläpuolella jigi, eli dropshottausta on tullut harrastettua. Nyt tuntuu, että alkaa tuo homma pikkuhiljaa onnistumaan. Välillä kalaa on tullut jopa ihan hyvin.
Kolmipiikkikoiraan väritys tuntuu kelpaavan ahvenille aika kivasti.
Tätäkin herraa on vähän dropshot-kärpänen päässyt puraisemaan.
Sunnuntaina oli varmaan tän vuoden viimeinen dropshottausreissu, ainakin Kuortaneenjärven osalta. Kalat oli nimittäin painuneet syvälle, yli yhdeksään metriin. Niin syvältä kun ahvenen tai kuhan kelaa ylös, niin vapauttaminen ei enää onnistukaan. Toki sieltä voisi ruokakaloja kalastaa, mutta vaarana on, että koukkuun nappaakin joku ylämittainen, jonka haluaisi päästää kasvamaan.Parempi siis pysyä pois.
Nyt taitaakin loppuvuosi mennä aika pitkälle hauenkalastuksen parissa.