Perjantaina oli taas aika suunnata haukien perään. Koska lämpömittari oli pari astetta pakkasen puolella, sai kuitusiimalla varustetut kelat jättää suosiolla kotiin. Perinteisten nylonsiimojen kanssa pärjää huomattavasti paremmin pakkaskeleissä.
Venettä veteen laskiessa tuli mieleen, että taas kerran olisi herätys saanut olla tuntia tai paria aikasemmin. Tuo tunne vain vahvistui, kun ensimmäinen tärppi tuli jo muutaman minuutin onkimisen jälkeen, hauki oli napannut kohon kanssa tarjoamani särkisyötin. Parin minuutin väännön jälkeen se tuli veneen viereen, siinä sitten pikaisesti koukut irti ja näkemiin. Arviolta nelikiloinen hauki lähti takaisin ja minä kaivoin pussista uuden särjen koukkuihin.
Tässä välissä oli jo pakko ottaa termospullo esille; aamukahvit oli nimittäin vielä juomatta. Ensimmäin kuppillinen katosi nopeasti kurkusta alas ja päätin ottaa samalla toisenkin kupin. Juuri täytetty kahvikuppi sai kuitenkin jäädä veneen penkille jäähtymään, sillä toinen kohoista sukelsi yhtäkkiä. Siimaa lähti purkautumaan kelalta nopeassa tahdissa. Nopea jarrun tsekkaus, liinat kiinni ja vapa pystyyn; nyt tuntui vähän raskaammalta, varmasti isompi kuin äskeinen. Vähän ajan päästä rupesi jo vähän jänskättämään, että kuinkahan suuri siellä oikein oli. Kala meni pohjia pitkin, eikä tahtonut millään näyttäytyä. Lopulta sain sen kuitenkin pintaan, siitä melkein saman tien veneeseen ja suoraan matolle koukkujen irroitukseen. Punnituksen, vapautuksen ja pienten laskutoimitusten jälkeen sain kalan painoksi 9,32 kg. Yes, oikein kiva. Me happy.
