Hauenonkijan tulee olla aikaisin aamulla liikkeellä. Vapojen pitäisi olla pyynnissä jo ennen auringon sarastusta.
Joo, kyllä. Tiedetään. Olisi pitänyt lähteä ainakin tuntia aikaisemmin liikkeelle. Aamulla piti kuitenkin hoitaa pari juttua, ennen kuin pääsin jäälle. En mä kuitenkaan pahasti myöhästynyt.
Aamusyöntiä ei kannata missata.
Oli mukava tunne kairailla reikiä, kun ei oiken tiennyt odottaa mitä olisi tulossa. Tämä oli nimittäin ensimmäinen ismete-reissu kyseiselle paikalle.
Ensimmäinen tärppi tuli nopeasti ja se tuntui mukavan raskaalta. Hetken vääntämisen jälkeen reiästä nousi ihan mukavan kokoinen hauki. Tämähän lupasi oikein hyvää.
Lähes samalla hetkellä kun sain hauen takaisin uimaan ponnahti toinen vippa pystyyn. Vavan luo päästyäni oli hauki kuitenkin hylännyt syötin.
Uudet vipat näkyy oikein hyvin.
Aamun aktiivisuushetki oli nopeasti ohi. Aivan kokonaan syönti ei silti loppunut, mutta mitään isompia ei enää noussut.Ensimmäinen reissu uudelle paikalle oli kuitenkin ihan onnistunut ja lupauksia antava. Ensi kerralla pitää vaan olla aikaisemmin jäällä.