Vihdoin suutareita onkimassa

Jo useamman vuoden ajan on mielessä ollut suutariongelle lähtö. Jostain syystä niiden onkiminen on kuitenkin aina siirtynyt. Suurin syy on varmasti se, että suutareita saadakseen täytyy matkustaa aika kauaksi. Täältä pohjanmaalta ei juuri suutaripaikkoja löydy. Ainakaan sellaisia, joista suutarin voisi oikeasti olettaa saavansa.

Viime viikonloppuna päätin vihdoin tehdä suunnitelmista totta ja suuntasin kohti kaukaisia suutariapajia. Päällimmäisenä tavoitteena oli ylipäätään saada suutari ja jos hyvin kävisi, niin myös suurkalarajan, eli 1,5 kg, ylittävä yksilö. Mukaan ongelle lähtisi myös paikalliset olot tunteva Tuukka, joka on tänä vuonna saanut useita hienoja suutareita.

Matkalla eivät onkikelit näyttäneet mitenkään lupaavilta, sillä vettä satoi lähes tauotta. Illalla perille päästyäni vesisade jatkui yhä, mutta välillä oli pieniä taukoja. Päätimme Tuukan kanssa onkia pimeän tuloon saakka.
Kohot pysyivät ensimmäisenä iltana kuitenkin sitkeästi paikallaan, eikä suutareista näkynyt minkäänlaista merkkiä. Onneksi seuraavaksi päiväksi luvattiin parempaa keliä.

Seuraavana aamuna näyttikin huomattavasti paremmalta; ilma oli lämmennyt ja aurinkokin näyttäytyi. Suotuisampi keli oli aktivonut myös suutareita ja onkipaikallamme nousi ajoittain melkoisia määriä kuplia. Suutarit ne siellä etsivät sapuskaa pohjasta.

Aamun ongintarupeama antoi sitten minulle sen, mitä olin tullut yrittämään, eli elämäni ensimmäisen suutarin, joka samalla myös ylitti suurkalalta vaadittavan painon. Vaa’an lukemat olivat 1610 g ja fiilikset olivat kyllä sen mukaiset. Kala oli juuri niin kova taistelemaan, kuin mitä olin lehtijutuista ja kirjoista lukenut. Lisäksi se oli todella upean näköinen.

Lopetimme onginnan vähän ennen puolta päivää ja päätimme jatkaa illalla samalla paikalla.
Illalla keli kuitenkin muuttui viileäksi, mikä näkyi heti suutarien aktiivisuudessa. Useamman tunnin onginnan tuloksena oli pyöreä nolla.
Sääennustukset näyttivät kuitenkin seuraavalle päivälle mukavan lämpöistä keliä, joten päätimme onkia vielä seuraavan aamun.
Se osoittautui oikeaksi päätökseksi. Seuraava aamu oli nimittäin lämmin ja suutarit olivat aktiivisia heti onkipaikalle saavuttuamme.Sain ensimmäisen suutarin heti parin minuutin onginnan jälkeen. Kokoa sillä ei kuitenkaan ollut kuin arviolta vajaan kilon. Noin puolen tunnin kuluttu kohoni lähti jälleen liikkumaan sivulle. Tartutus ja siiman päässä oli suutari. Se oli suunnilleen saman kokoinen kuin edellinenkin, mutta nyt oli kyseessä koiraskala. Ikinä ennen en ollut nähnyt koirassuutaria, joten tottakai piti ihastella sen valtavia vatsaeviä. Ne olivat kyllä melkoiset.

Vihdoin parin tunnin onginnan jälkeen tuli odottamani raskas tärppi. Hermoja raastavien vääntöjen jälkeen sain kalan lähemmäksi rantaa ja samalla näkyviin. En uskaltanut arvioida painoa, mutta Tuukka vakuutteli sen olevan selvästi suurempi kuin edellisen päivän kalani, Onneksi kaikki meni hyvin ja sain uitettua kalan haaviin. Vaaka vahvisti Tuukan vakuuttelut; kala oli tasan 300 g painavampi kuin päivää aikaisemmin saamani. Painoa oli siis 1910 grammaa. Yes. Aivan täydellistä.

Tämän suutarin jälkeen alkoi päivä olla jo niin pitkällä, että kalojen aktiivisuus alkoi selvästi vähetä.
Vielä kerran kohoani kuitenkin vietiin. Tartututus ja vavan pääsä oli reissun raskaimman tuntuinen kala. Ilo loppui kuitenkin noin viiden sekunnin kuluttua kalan irtoamiseen. Se olisi luultavasti ollut se yli kakkosen kala. En kuitenkaan voinut olla pettynyt, sillä suutarireissunihan oli onnistunut täydellisesti. Raskaan kalan karkuutus antoi vain lisää motivaatiota tulevaisuuteen. Tätä on saatava ehdottomasti lisää.