Kovat pakkaset loppui sitten vihdoin. Kävinkin heti lauantaina pitkästä aikaa onkimassa haukea.
Ilmanpaine oli lauhtumisen takia jyrkässä laskussa, mutta jäälle oli silti pakko päästä. Joten ei muuta kuin aamulla aikasin taas liikkeelle.
Tavoitteena oli taas hauet, mutta laitoin kaksi vapaa myös ahvenelle. Niissä oli päässä yksihaarakoukku ja syöttinä vähän pienempää särkeä.
Vipat sai kuitenkin olla koko päivän melko rauhassa. Vain muutaman kerran kulkuset kilisi sen merkiksi, että joku kävi jään alla pelottelemassa täkyjä. Tärppejä ei tullut yhtään.
Onneksi sentään pilkillä tuli ihan kivasti särkiä. Onpahan nyt taas täyt hommattuna seuraavaa reissua varten.
Alla on päivän suurin kala. Se oli tosin liian suuri täyksi, joten ei muuta kuin takaisin kasvamaan.