Ruutanaprojekti jatkui eilen. Ensin alkuillasta oli vuorossa kalojen houkuttelua. Ruokalista oli tuttu jo edellsiltä päiviltä; mäskiä, maissia ja pellettejä.
Illemmalla kymmenen aikaan suuntasin sitten rantaan onkivavan kanssa. Syöttiarsenaaliin kuului kärpäsentoukkia, maissia ja tunkiolieroja. Näistä viimeks imainittu osoittautui selvästi parhaimmaksi.
Kalaa tuli hyvin koko onginnan ajan, valitettavasti vain saalislaji ei ollut se mitä toivoin. Ei siis yhtään ruutanaa, ei edes näköhavaintoja. Lahnaa tuli senkin edestä ja muutama särki. Istuin rannasssa lähes yhteen asti ja sen kyllä huomas sitten seuraavana aamuna.
Ruutanaprojekti meneekin nyt hetkeksi tauolle, ainakin tämän paikan osalta. Jatketaan sitten vähän myöhemmin uudestaan.
