ma. huhti 28th, 2025

Viimeisten kahden viikon aikana tuli taivaalta vettä niin paljon, että nyt on joet ja järvet ääriään myöten täynnä. Ollaan melkein kevään tulvakorkeuksissa. Kalatkin tuntuu olevan aivan eri paikoissa kuin tavallisesti tähän aikaan.
Tämänpäiväinen haukireissu alkoi aika hiljaisissa merkeissä; kävin läpi tavallisia syyspaikkoja, mutta ei minkäänlaista kontaktia kaloihin. Oli siis aika miettiä paikanvalintaa uusiksi. Missäs ne kalat oli keväällä, silloinhan oli myös vedet korkealla? Ei muuta kuin venee keula kohti kevätpaikkoja.
Paikanvaihto osoittauti oikeaksi siirroksi, sillä tapahtumia alkoi tulla melkein heti.

Ruutana maistui tälle hauelle

Ruutanat maistuivat hauille, mutta päivän isoin hauki tärähti kuitenkin perhoon. Se uiskenteli vajaan minuutin verran ympäriinsä, katkoi uidessaan ison nipun lumpeita ja pääsi sitten irti. No ensi kerralla uudestaan.

By Juha

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *