Avovesiongintaa

Avovesikausi alkoi taas perinteisesti säynävän onginnan merkeissä. Varasin oikeen kaksi päivää aikaa, että osuisi varmemmin hyvä syöntihetki kohdalle. Ensimmäisen päivän, eli torstain kalastin aamukymmenestä iltakuuteen. Ilman ainuttakaan tärppiä.

No eikun seuraavana päivänä uudestaan samaan paikkaan. Tällä kertaa tuli myös Markus mukaan. Markus aloittikin vahvasti; viiden minuutin kuluttua aloituksesta oli jo kaksi kalaa käynyt ylhäällä, kummatkin oli tosin haukia.

Ihan kiva, mutta väärä laji

Koko päivän ongittiin, mutta säynäviä ei vaan kuulunu eikä näkyny. Siinä olikin sitten aikaa taivastella muita keväisen saaristoluonnon ihmeitä; näkyi mm. merikotkia, kurkia, joutsenia, kalasääski ja yksi metsokin. Tämä ukkometso oli aika pahalla päällä ja olisi kovasti halunnu mitellä voimiaan, itseluottamusta oli vaikka muille jakaa.

Tappelunhaluinen ukkometso

Lintubongailusta huolimatta onginta jatkui ja yritys oli kova. Vihdoin n. klo 16 tuli sitten se ensimmäinen säynävä, kauan sitä saikin yrittää. Siitä alkoikin sitten ihan kohtalainen syönti ja  hyvänkokoista säynävää tuli kummallekin. Markus sai illan komeimman kalan, jolla oli painoa 2130 g.
Ittellä jäi paras säyne 1830 grammaan. Ihan kiva kaudenavaus, mutta eiköhän tuota säynenoteerausta vielä kesän mittaan pidä vähän parantaa.

Avovesikauden avaus onnistui sitten lopulta kovan yrittämisen jälkeen

Täkyongintaa sohjon päällä

Tänään oli vielä pakko tehdä vielä yksi reissu jäälle ja käydä tsekkaamassa eräs lupaava haukipaikka. Liikkeelle pääsin vasta neljän aikaan iltapäivällä, mutta ehti siinä ihan hyvin vielä kalastaa. Jäätä ei enää liikoja ollut, mutta riittävästi kuitenkin, että pääsi reikiä poraamaan. Parhaimmissa paikoissa oli 10 cm sohjoa ja sen alla vajaa 10 cm jäätä, toisissa paikoissa ei ollut paljo muuta kuin se 10 cm sohjoa. Kuivana kuitenkin pysyttiin.

Taktiikkana oli laittaa ismete-vavat pyyntiin ja heilutella sen jälkeen Kaimaani tasapainoa.
Kaimaaniin ei kopautuksia tällä kertaa tullut, mutta särjet sai sen sijaa muutamaan otteeseen kovaa kyytiä. Illaan aikana tuli kaikkaan neljä tärppiä, joista kolme ylös ja yksi karkuutus. Karkuutus kirveli aika pahasti, sillä se tuntui illan kevyesti raskaimmalta kalalta. Mutta oli ne ylös tulleetkin ihan kivan kokosia; reissun suurin painoi 5,9 kg ja seuraava 5,5 kg. Pienintä en punninnu, mutta painoa oli jotain neljän ja puolen kilon luokkaa.

Illan ensimmäinen painoi 5,5 kg

Seuraava oli muutaman sata grammaa isompi, eli 5,9 kg

Kaikki hauet meni tottakai takaisin kasvamaan

Nyt onkin tämä talvi paketissa. Seuraavaksi sitten ongintaa eri muodoissaan.

Koko päivä jäällä

Viimeaikoina on haukia onkiessa tullut useita erikoisia tärppejä joita en ole saanut pysymään kiinni. Kaikki merkit ovat viitanneet siihen, että ne ovat olleet kuhia.
Eilen tuli sitten asialle varmistus, kun sain ensimmäisen täkykuhan ylös asti. Se e ollut mikään suuri, hätinä 40 cm.Laitoinkin sen sitten samantien takaisin kasvamaan. Ylös asti tulleen kuhan lisäksi oli kaksi tärppiä, joista kummatkin oli melko varmasti kuhia.
Noita kuhia sais tuolta järvestä varmaan enemmänkin jos vain virittelis rigejä hieman enemmän kuhalle sopivammaksi. Tällä hetkellä tavoitteet on kuitenkin kohdistettu isoihin haukiin, mutta jossain välissä pitää varmaan ottaa myös tuo kuha listalle.

Hauet loisti eilen poissaolollaan, ei näkynyt suuria eikä pieniä luupäitä. Pitänee tässä siirtyä lähemmäksi ktualueita, sinne ne hauetkin jo varmaan on suuntaamassa.

Onneksi tuli tällä kertaa otettua pilkkivehkeet mukaan. Löysin muutaman hyvän ahvenreiän joista nousi kymmenkunta sopivan kokoista appuraa. Saapahan vaihteeksi vähän ahvenfilettä. Lisäksi pilkillä tuli myös yksi kuha, pituutta kokonaiset 38 cm. Takaisin kasvamaan siis.

Ahvenet iski hanakasti pieneen pystypilkkiin

Ahvenet iski hanakasti pieneen pystypilkkiin

Kuha tuntui olevan syönnillään

Kuha tuntui olevan syönnillään

Isommat särjet rulaa

Eilisaamulla oli mun katiskoissa pääasiassa vain pieniä särkiä, isompia oli vain muutama. Mutta ei auttanu, pakko oli tyytyä niihin mitä oli.
Kolme varttia myöhemmin olin jäällä virittelemässä vapoja pyyntiin. Koska kaikkiin vapoihin ei riittänyt kunnon kokoisia täkyjä, niin järkeilin että kaksi pientä on sama kuin yksi isompi. Laitoin niihin vapoihin joiden rigeissä oli kaksi kolmihaarakoukkua kumpaankin koukkuun yhden särjen. Ainakin ne herättäisivät huomiota jään alla.

Aivan näin ei asiat kuitenkaan olleet ja iltapäivästä oli selvää, että kaksi pientä ei ole yhtä kuin yksi iso. Ei sinne päinkään. Päivän aikana tuli nimittäin neljä tapahtumaa ja kaikki tapahtumat tulivat niihin vapoihin joissa oli syöttinä yksi vähän isompi särki. Nämäkään särjet eivät tosin olleet missään nimessä isoja, hätinä kämmenen kokoisia, jos sitäkään.

Päivän eka hauki kohotti kummasti mielialaa.

Neljä tapahtumaa siis ja niistä kaksi ylös. Kummatkin oli ylöstulleet oli perinteiseen tapaan haukia. Irtipääseet hylkäsivät syötin kun olivat kuljettamassa sitä. Epäilen vähän että ne oli kuhia, tai sitten pieniä haukia. Täyissä oli kyllä hampaanjälkiä, joten ahvenia ne ei ollu.

Reissun toinen hauki. Tämäkin valitsi mielummin yhden särjen pyydön, eikä kelpuuttanut viereisessä vavassa ollutta tuplatäkyä.

Ei mikään valtava suksee, mutta eipä ollut kelikään kovin hääppöinen; lunta tuli koko päivän niin ettei meinannu eteensä nähdä. Siihen nähde ihan ok keikka.
Illalla myöhään suuntasin vielä katiskoille ja vein kunnon satsin mäskiä. Tästä eteenpäin pitää huolehtia, että on aina kunnon kokoisia täkyjä saatavilla.

Hauen kalastus jatkuu

Tuossa pari postausta aikaisemmin kirjoitin siirtyväni käyttämään ismete-kalastuksessa liimauspuristimia vapatukina. Liimauspuristimet onkin nyt käytössä, mutta ei ihan sillä tavalla kuin olin ajatellut. Tarkoituksena oli kalastaa niin, että vippa on kiinni puristimessa. Testasinkin tätä vipan kiinnitystapaa kauden ekalla reissulla, mutta jotenkin en vaan oikein tykästynyt siihen. Niinpä siirsin vipat takaisin entiselle paikalle vavan kärkeen. Liimauspuristimelle löytyi sopiva paikka etummaisesta kädensijasta. Nyt tuntuu olevan toimvia systeemi. Vapatuetkaan ei enää hajoile joka toisella reissulla, kuten kolmijaloilla oli tapana. Ehdin hankkia parin vuoden aikana about 15 kolmijalkaa ja niistä on enää kolme toimintakunnossa. Suosittelen siis kaikille lajin harrastajille liimauspuristimiin siirtymistä.

Tältä näyttää nykyinen kokoonpano

Alkuvuoden ismetauskelit on ollu aika kehnoja. Kirkkaille ensijäille ei päässyt ollenkaan. Ja kun jää alkoi kantaa, tuli taivaalta heti parikymmentä senttiä lunta päälle. Mutta kelit on mitä on, ei niille mitään voi. Hauen on kuitenkin syötävä vaikka lunta olisi enemmänkin. Ja kun käy ahkerasti kalassa, osuu pakostakin joskus hyvälle syönnille.

Eilen ei ollut mikään erityisen hyvä syönti, mutta jotain aktiviteettia kuitenkin oli. Pariin otteeseen käytiin täkykalaa ainoastaan puraisemassa. Yhden pienen hauen karkuutin reiän alla ja yhden kalan sain ylös asti. Painoa  kyseiselle hauelle oli kertynyt jotain neljän kilon verran, siis noin pikaisesti arvioituna. Kala kun ei ollut vedestä pois paljo kymmentä sekuntia kauempaa. Sen aikaa vaan, että kaveri sai otettua kuvan.

Koukut irti reiässä...

... pikainen valokuvaus ja hauki takaisin kasvamaan

Chasing chub

Turvan onginta oli sen verran hienoa hommaa, sitä oli pakko päästä harrastamaan lisää. Niinpä suuntasin sunnuntaina auton nokan taas kohti turpa-apajia. Tavoitteena oli saada turpaennätystä nostettua, ehkä jopa yli kahden kilon rajan.
Perillä jokirannassa olin vähän kahdeksan jälkeen. Iltasyönti olisi varmasti parhaimmillaan.

Ensimmäisestä paikasta tulikin heti ihan kivan kokoinen turpa, ehkä noin kiloinen. Lisää tärppejä ei kuitenkaan tullut, joten tein pikaisen paikanvaihdon.
Toinen paikka oli kuin luotu turvan ongintaan. Ja kyllähän siellä tuntui kaloja olevankin. Heti ensimmäisellä heitolla tuli hieman yli kiloinen.

Illan toinen turpa haavissa

Turpa takaisin uimaan ja uutta syöttiä koukkuun.
Seuraava tunti tarjosikin sitten parasta kalastusta, mitä tänä vuonna olen kokenut. Paransin nimittäin vajaan tunnin sisällä turpaenkkaani kolme kertaa. Klo 22:50 – 23:40 välillä tallentui kännykän muistikirjaan merkinnät 1570, 1800 ja 2390. Kahden kilon raja paukahti siis reilusti rikki, olin enemmän kuin tyytyväinen.

Turpa 1570

Turpa 1800

Turpa 2390. Kahden kilon tavoite oli saavutettu.

Olipa todellakin hieno tunti. Tässä vaiheessa oli jo pimeys ehtinyt laskeutua, joten keräilin varusteet ja suuntasin autolle. Tarkoitus oli yöpyä autossa ja jatkaa ongintaa heti seuraavana aamuna. Nyt kuitenkin tuntui, että voisin aivan hyvin ajella takaisin kotiin, olihan tavoite enkkakalan saannista  jo täyttynyt. Hetken miettimisen jälkeen päätin kuitenkin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa.

Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, kun pää kävi vielä ylikierroksilla juuri koetun kalastuksen jäljiltä. Sain kuitenkin lopulta hieman torkahdettua. Puoli neljän aikaan aamuyöstä päätin nousta ja pikaisten aamutoimien jälkeen suuntasin takaisin joelle.

Lähdin testailemaan hieman alempana olevia uusia paikkoja. Kartan mukaan sieltä pitäisi löytyä runsaasti hyviä turpapaikkoja. Aamupäivän aikana oli tarkoitus kokeilla ainakin kolmesta – neljästä eri paikasta.

Etukäteisarvelut hyvistä paikoista osoittautuivat paikaansa pitäviksi. Sain heti ensimmäisestä paikasta useita turpia, joukossa myös oikein hyvän kokoisia kaloja. Aamun suurimmat turvat painoivat 1,73 ja 1,62 kg.
Aamun edetessä syönti kuitenkin hiipui kunnes se loppui kokonaan. Viimeinen kala tuli tasan klo yhdeksän.

"Vapa taipuu kuin nuori koivu tuulessa"

Turvan suuhun mahtuu isompikin syötti

Koska syönti loppui aivan kokonaan, päätin ottaa pienet päiväunet. Parin tunnin lepo tekikin todella hyvää ja sain uutta virtaa jatkaa kalastusta. Päätin käydä kokeilemassa eilisessä paikassa vielä ennen kotiinlähtöä. Sinne ei kuitenkaan kannattanut suunnata aivan heti, vaan pitäisi odottaa iltapäivään tai alkuiltaan saakka.

Kun kello vihdoin tuli viisi, kävelin vapa kädessä kohti eilistä turpa-apajaa.
Syönti ei ollu vielä näin alkuillasta kovin hyvää, mutta sain kuitenkin pian kaksi nättiä turpaa. Juuri kun olin jo vakavissani suunnittelemassa kotiinlähtöä, tuli vielä yksi tärppi. Kala tuntui raskaalta eikä meinnanut millään väsyä. Lopulta sain sen kuitenkin haaviin. Yllätys oli melkoinen, kun huomasin, että kyseessä oli sama 2,390 painanut kala, jonka olin saanut yöllä. Turvan selkäevän vieressä oli valkoinen läiskä, jonka perusteella kala oli helppo tunnistaa samaksi.

Tämä turpa ei vähästä hätkähtänyt, kun nappasi uudestaan

Tämän jälkeen olikin hyvä kerätä kamppeet kasaan ja suunnata kohti kotia. Reissu oli sujunut paremmin kuin mitä uskalsin odottakkaan.