Dropshottausta uusimmassa Vapaa-ajan Kalastajassa

Jos dropshot-jigaus kiinnostaa, niin kannattaa hankkia uusin Vapaa-ajan Kalastaja lehti. Siinä on nyt sellainen paketti dropshot-asiaa, että pitäisi päästä ainakin alkuun tämän lajin parissa. Henk. koht. mielenkiintoisinta oli tehdä nuo haastattelut, joissa esitin kolmelle eri henkilölle, Jan-Erik Norrgårdille, Jari Rannistolle ja Tero Korkeamäelle samat kysymykset dropshot-jigaukseen liittyen. Kannattaa tsekata.

Kansi4-15

Dropshottausta ja ongintaa

Perjantaiksi on luvattu sadetta koko päiväksi. Ja vettä myös tulee, heti aamusta alkaen. Sateesta huolimatta huvittaa kuitenkin lähteä kalaan, ei ehkä koko päiväksi, mutta joksikin aikaa. Jos saisi vaikka muutaman sopivankokoisen ahvenen ruokakaloiksi.
Hyppään autoon ja ajan parin kilometrin päässä sijaitsevalle hyvälle ahvenpaikalle. Mukaan lähtee dropshot-välineet ja kelaonki

Ahventa nousi ihan sopivasti

Pienet ahvenet meni tottakai takaisin kasvamaan

Aloitan drophottaamalla. Heitto vinosti alavirtaan pari väristystä ja heti on ahven kiinni. Alkoipa hyvin. Seuraavalla heitolla onni kuitenkin jo kääntyy, kun paino tarttuu pohjaan eikä lähde millään irti. No tämähän kuulu lajin luonteeseen. Varttia myöhemmin olen neljää dropshot-painoa köyhempi ja on pakko todeta, ettei tämä paikka taida oikein soveltua dropshottaukseen.

Tätä tavaraa rupesi kulumaan vähän liikaa

Laitan dropshot-vavan sivuun ja vaihdan kelaonkeen, onneksi otin sen mukaan. Koukussa oleva kasiainen saa melkein saman tien kyytiä ja vedestä nousee nätti ahven. Pian toinen ja kolmaskin. Hetkeä myöhemmin onkin jo ruokakalat koossa.

Lahna oli kiva yllätys

Pienellä tauolla ollut vesisade alkaa taas ja rupean jo suunnittelemaan kotiin lähtöä. Yhtäkkiä kuitenkin koho nousee pari senttiä ja lähtee sen jälkeen vajoamaan. Tästä ei voi erehtyä; siiman päässä on lahna. Vähän vajaa parikiloinen lahna on mukava yllätys ja antaa kivan säväyksen kalareissun loppuun. Irrotan koukun kalan huulesta, nappaan pari kuvaa ja lasken lahnaan takaisin uimaan.